sunnuntai 25. marraskuuta 2012

Joulu saapui H. C. Andersenin kaupunkiin!

Viime viikot Odensen kaduilla on asenneltu jouluvaloja. Eilen ne vihdoin sytytettiin. Olimme seuraamassa tapahtumaa, kuten kaupungin muutkin asukkaat. Yleensä kaupungin kauniita katuja on rauhallista kuljeskella, mutta eilen kaupunki täyttyi ihmisistä. Piti tungeksia muiden mukana, jotta pääsi paikkaan, josta näki suuren joulukuusen. 
Jouluvalojen sytyttäminen itsessään oli lyhyt tapahtuma. Laskettiin yhteen ääneen kymmenestä yhteen, jonka jälkeen joulupukki taikoi paloauton korista valot suureen joulukuuseen. Samalla kaikki keskustan jouluvalot syttyivät. Upean näköistä! 
Jouluvalojen sytyttämisen jälkeen ihmismassat alkoivat tungeksia eri suuntiin. Massan mukana jonkin aikaa kuljettuamme huomasimme, että ilmeisesti kuusen luona jaetaan lapsille pieniä joulupusseja, joissa oli karamelleja ja varmaan jotain muutakin pientä kivaa. Mietimme, että olemme jo vähän liian isoja lapsia hakemaan joulupusseja, joten lähdimme ihmismassan mukana valumaan toiseen suuntaan. Jouluvaloin koristeltuja katuja on täällä monta kilometriä, joten ihailtavaa riittää.






Jouluvalojen ihailun jälkeen oli kiva palata kämpille ja nautiskella vähän glögiä ja jouluisia herkkuja.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti