tiistai 11. joulukuuta 2012

Herra H.C.:n kaupunki

Odense on kuuluisa satusetä Hans Christian Andersenin synnyinkaupunkina. Tässä kaupungissa Herra H.C.:n voi törmätä milloin missäkin, vaikkapa liikennevaloissa. Joidenkin kaupunkilaisten mielestä H.C.-innostus on mennyt liiallisuuksiin, vähän niin kuin Rovaniemellä kiistely Sampo/Lordi aukion nimestä. Välillä tuntuu, että lähes jokaisen Odensen tapahtumaan etulitteeksi voidaan lisätä "H.C. Andersen". Kävimme viime viikonloppuna H.C. Andersenin joulumarkkinoilla, mutta kuluneen syksyn aikana täällä on järjestetty esimerkiksi H.C. Andersenin maratooni.

Herra H.C. on useissa kaupungin liikennevaloissa.




Kaupungilla näkee useita erilaisia patsaita Herra H.C::stä.





Herra H.C.:n pieni synnyintalo on nähtävyys. Talossa on nykyään pieni museo.



Suurempi H.C. Andersenin museo on H.C. Andersenin talossa.






 Museosta oli mukava löytää kirjoja myös omalla rakkaalla äidinkielellä. :)

Kansainvälistä joulutunnelmaa

Kuluneella viikolla aktiivinen luokkamme vietti kaksi mukavaa joulujuhlaa. 

Keskiviikkona hollantilaiset järjestivät meille perinteisen Sinterklaas-juhlan. Sinterklaas ei ehtinyt meitä tulla tervehtimään, mutta onneksi hänen apulaisensa Zwarte Piet (Musta Pekka) tuli pelaamaan lahjapelia ja juhlimaan kanssamme.








Lauantaina tanskalaiset halusivat tarjoita meille perinteisen tanskalaisen joulupäivällisen. Kuten Suomessakin, oli joulupäivällisellä reilusti erilaisia ruokia, joita syötiin paljon ja kauan. Luvassa oli jälleen lisää pikkujahjoja ja rentoa yhdessä oloa.







Luokkamme on ollut syksyn aikana muutenkin aktiivinen järjestämään erilaisia yhteisiä illan viettoja. Meillä on ollut esimerkiksi tutustumisiltoja toisemme koteihin, kansainvälisiä päivällisiä, lettukestejä ja useita syntymäpäiviä. Omaan kotiimme emme ole kuitenkaan voineet luokkakavereita kutsua, koska asunto on niin pieni ja täällä on todella paljon meille kuulumattomia tavaroita. 

Berliini!

Joulukuun ensimmäinen viikonloppu vierähti ESN:n retkellä Berliinissä. Perjantaina, yön matkustamisen jälkeen väsyneillä reissaajilla oli edessään kolmen tunnin opastettu kävelykierros, jossa käytiin katsomassa kaupungin  "pakolliset nähtävyydet".









Kierroksen jälkeen oli aikaa tutustua itseä kiinnostaviin aiheisiin, kuten joulumarkkinoihin, joulukuusiin, kaupungin upeisiin jouluvaloihin, ostoskeskuksiin (kuten manner-Euroopan suurimpaan ostoskeskukseen, KaDeVeen) ja Berliinin karhuihin. 





 Lauantaiaamuna Berliinin satoi lunta, tosin parin tunnin kuluttua kaikki lumi oli jos sulatut pois.













Sunnuntaiaamuna lähdimme ajelemaan takaisin kohti Odensea. Matkalla kävimme tutustumassa Sachsenhausen-keskitysleiriin. Oli vaikuttavaa nähdä omin silmin näitä karmeita paikkoja. Harmi vain, että kierroksella oli jäätävän kylmä.

sunnuntai 25. marraskuuta 2012

Joulu saapui H. C. Andersenin kaupunkiin!

Viime viikot Odensen kaduilla on asenneltu jouluvaloja. Eilen ne vihdoin sytytettiin. Olimme seuraamassa tapahtumaa, kuten kaupungin muutkin asukkaat. Yleensä kaupungin kauniita katuja on rauhallista kuljeskella, mutta eilen kaupunki täyttyi ihmisistä. Piti tungeksia muiden mukana, jotta pääsi paikkaan, josta näki suuren joulukuusen. 
Jouluvalojen sytyttäminen itsessään oli lyhyt tapahtuma. Laskettiin yhteen ääneen kymmenestä yhteen, jonka jälkeen joulupukki taikoi paloauton korista valot suureen joulukuuseen. Samalla kaikki keskustan jouluvalot syttyivät. Upean näköistä! 
Jouluvalojen sytyttämisen jälkeen ihmismassat alkoivat tungeksia eri suuntiin. Massan mukana jonkin aikaa kuljettuamme huomasimme, että ilmeisesti kuusen luona jaetaan lapsille pieniä joulupusseja, joissa oli karamelleja ja varmaan jotain muutakin pientä kivaa. Mietimme, että olemme jo vähän liian isoja lapsia hakemaan joulupusseja, joten lähdimme ihmismassan mukana valumaan toiseen suuntaan. Jouluvaloin koristeltuja katuja on täällä monta kilometriä, joten ihailtavaa riittää.






Jouluvalojen ihailun jälkeen oli kiva palata kämpille ja nautiskella vähän glögiä ja jouluisia herkkuja.

Opintomatka Kööpenhaminaan

Innollla ja jännityksellä odotettu opintomatka oli viime viikolla. Kävimme kumpikin syyslomalla muutaman päivän seikkailemassa Kööpenhaminassa, joten kaupunki oli jo ennestään vähän tuttu. Tietenkin suuressa kaupungissa on paljon nähtävää ja huvi- ja opintomatka tarjoavat erilaisia aktiviteetteja. Jospa tällä kertaa annetaan kuvien kertoa.

Opintomatkan aluksi lahjoitimme viime viikkoina keräämämme vaatteet Kööpenhaminan väkivallan uhrien turvakodille. Vaatteiden keräämistä varten luokkamme järjesti kampanjan nimeltä "Let's get naked".



Tämän jälkeen kaivettiin eväät esiin repuista ja suunnattiin keskustan kautta kohti Christianiaa.




Christianiassa, vapaakaupungissa paikalliset asukkaat järjestivät meille opastetun kierroksen kaupunkiin.







Hostellin kautta mentiin maittavalle päivälliselle ja illan yllätyksenä pääsimme ilmaiseksi Tivoliin. Syyslomalla paikka oli karmivan upea Halloween valaistuksessa. Tällä kertaa oli ihanaa päästä näkemään Tivoli ihanissa jouluvaloissa. Paikalle saapui myös kunigatar-Margareeta. Usko tai älä, kuvassa on ihan oikea kuningatar!








Perjantaina tutustuimme taidekouluun (The Copenhagen Children's School of Art in Copenhagen) sekä kävimme seuraamassa esityksiä samalla alueella sijaitsevissa lasten teatteri- ja musiikkikouluissa. Taidekoululla mekin pääsimme taiteilemaan ja leikkimään arkkitehteja.