Joulu saapui H. C. Andersenin kaupunkiin!

Viime viikot Odensen kaduilla on asenneltu jouluvaloja. Eilen ne vihdoin sytytettiin. Olimme seuraamassa tapahtumaa, kuten kaupungin muutkin asukkaat. Yleensä kaupungin kauniita katuja on rauhallista kuljeskella, mutta eilen kaupunki täyttyi ihmisistä. Piti tungeksia muiden mukana, jotta pääsi paikkaan, josta näki suuren joulukuusen. 

Jouluvalojen sytyttäminen itsessään oli lyhyt tapahtuma. Laskettiin yhteen ääneen kymmenestä yhteen, jonka jälkeen joulupukki taikoi paloauton korista valot suureen joulukuuseen. Samalla kaikki keskustan jouluvalot syttyivät. Upean näköistä! 

Jouluvalojen sytyttämisen jälkeen ihmismassat alkoivat tungeksia eri suuntiin. Massan mukana jonkin aikaa kuljettuamme huomasimme, että ilmeisesti kuusen luona jaetaan lapsille pieniä joulupusseja, joissa oli karamelleja ja varmaan jotain muutakin pientä kivaa. Mietimme, että olemme jo vähän liian isoja lapsia hakemaan joulupusseja, joten lähdimme ihmismassan mukana valumaan toiseen suuntaan. Jouluvaloin koristeltuja katuja on täällä monta kilometriä, joten ihailtavaa riittää.

Jouluvalojen ihailun jälkeen oli kiva palata kämpille ja nautiskella vähän glögiä ja jouluisia herkkuja.

Opintomatka Kööpenhaminaan

Innollla ja jännityksellä odotettu opintomatka oli viime viikolla. Kävimme kumpikin syyslomalla muutaman päivän seikkailemassa Kööpenhaminassa, joten kaupunki oli jo ennestään vähän tuttu. Tietenkin suuressa kaupungissa on paljon nähtävää ja huvi- ja opintomatka tarjoavat erilaisia aktiviteetteja. Jospa tällä kertaa annetaan kuvien kertoa.

Opintomatkan aluksi lahjoitimme viime viikkoina keräämämme vaatteet Kööpenhaminan väkivallan uhrien turvakodille. Vaatteiden keräämistä varten luokkamme järjesti kampanjan nimeltä "Let's get naked".

Tämän jälkeen kaivettiin eväät esiin repuista ja suunnattiin keskustan kautta kohti Christianiaa.

Christianiassa, vapaakaupungissa paikalliset asukkaat järjestivät meille opastetun kierroksen kaupunkiin.

Hostellin kautta mentiin maittavalle päivälliselle ja illan yllätyksenä pääsimme ilmaiseksi Tivoliin. Syyslomalla paikka oli karmivan upea Halloween valaistuksessa. Tällä kertaa oli ihanaa päästä näkemään Tivoli ihanissa jouluvaloissa. Paikalle saapui myös kunigatar-Margareeta. Usko tai älä, kuvassa on ihan oikea kuningatar!

Perjantaina tutustuimme taidekouluun (The Copenhagen Children's School of Art in Copenhagen) sekä kävimme seuraamassa esityksiä samalla alueella sijaitsevissa lasten teatteri- ja musiikkikouluissa. Taidekoululla mekin pääsimme taiteilemaan ja leikkimään arkkitehteja.

Kulttuurieroja?

Tanskaan lähtiessämme ajattelimme, että elämä ja tavat täällä ovat melko samanlaisia kuin koti-Suomessa. Moni asia onkin melko samalla tavalla, mutta erojakin on löytynyt. 

Suomessa jo alaluokilla opetellaan istumaan oppitunnin ajan paikallaan, jonka vuoksi opintoasteesta riippumatta ihmiset istuvat koko opetuksen ajan. Täällä opiskelijat lähtevät kesken luennon pois luokasta ja saapuvat hetken päästä takaisin. Suomessa on myös selkeästi ilmoitettu milloin on ruokatauko, täällä syödään eväitä missä ja milloin nälkä vain yllättää eikä erillisiä ruokataukoja tarvita. Tarvittaessa "ruokailu" hoidetaan, vaikka kävellessä, kuten Kööpenhaminan opintomatkalla. Oma närkästys ja inhotus oli aika kohollaan, koska olemme tottuneet syömään rauhassa ja istuen.

Jos täällä kuntokeskuksen jumppatunti ei miellytä, on kiire pois tai muuten vain haluaa poistua tunnin aikana, voi varusteet viedä paikoilleen ja poistua paikalta eikä se tunnu häiritsevän ketään. Suomessa kesken tunnin poistuessasi saat usein paheksuvia katseita ja ohjaaja tulee herkästi kysymään onko kaikki hyvin.

Myös asioiden organisointi ja tiedottaminen on täällä hieman erilaista. Suomessa on esimerkiksi kurssien tavoitteet, tehtävät ja aikataulut tarkoin määritetty jo kurssin alussa. Varsinkin tällä syksyn toisella puoliskolla olemme opiskelleet ja kokeilleet asioista kaikesessa rauhassa ja nyt viimeisen parin viikon aikana opettajat ovat kertoneet suorituksien tarkemmat ohjeet. Suorituksen valmiiksi saamiseen on aikaa melko vähän ja ryhmätyömme ovat edelleen ideoinnin tasolla. Olemme miettineet tämän systeemin pedagogista ideaa, mutta emme ole keksineet kyllä mitään järkevää selitystä tälle. Eikö kaiken oppimisen tulisi lähteä liikkeelle siitä ajatuksesta, että mitä ollaan oppimassa?

Tiedottaminen tapahtuu täällä usein facebookin kautta. Facebook ei mielestämme saisi kuitenkaan olla virallinen ja ainoa tiedotuskanava, vaikka sieltä paljon hyödyllistä tietoa erilaisten ryhmien kautta voikin saada. Facebook on kätevä tiedotussväylä kertoa, mistä lisätietoa saa. Esimerkiksi opettaja voisi ilmoittaa facebookissa, että on lähettänyt tiedotteen sähköpostiin sen sijaan, että laittaa tiedotteen facebookiin. Monilla on facebookissa monia erilaisia aktiivia rymhiä, joiden ajantasainen seuraaminen on vaikeaa ellei mahdotonta. 

Esimerkkinä edellä mainituista eroista viime viikkoinen opintomatkamme Kööpenhaminaan. Jo ensimmäisinä koulupäivinä elokuussa meille kerrottiin, että opintomatka tehdään ja lukujärjestyksissä on ollut nähtävillä päivämäärät. Tarkemmat tiedot matkasta kuitenkin tuli meille vasta tiistaina facebookiin (lähdimme matkaan torstaiaamuna). Olisi ollut mukava saada tiedote hyvissä ajoin ja mielummin henkilökohtaisesti, jolloin olisi voinut kysellä epäselviä asioita ja jopa kertoa omia mielipiteitä ja ehdotuksia matkan suhteen. Kuten  "koska me syödään?", sillä aikatauluun oli merkitty vain myöhäinen päivällinen (Paikan päällä selvisi, että ruokailu oli suunniteltu toteutettavaksi saman aikaisesti kun siirrytään kävellen paikasta toiseen. Opettajakin kaivoi repustaan palan leipää ja bananin, jotka hän söi seisoen tihkusateisella Kööpenhaminan kadulla). Keskiviikkoaamuna facebookiin tuli jälleen lisää tietoa, josta ilmeni että opintomatkalle tarvitsee varata mukaan myös omaa rahaa, sillä koulu ei kustanna kaikkea. Onneksi meillä ei ole niin tiukka matkabudjetti, että asia olisi aiheuttanut suurempaa ongelmaa kuin ärsyyntymistä ja epätietoisuutta. Ärsyyntyminen kasvoi yhdellä sun toisella luokkatoverilla välillä myös reissun aikana, kun asiat eivät menneet aivan kuten tiedote oli kertonut. Toisaalta saatiin kokea myös iloisia yllätyksiä. Reissu oli siis loppujen lopuksi onnistunut. Mutta mitä tämän reissun järjestelyistä opittiin? Ainakin iso tukko asioita, jotka kannattaa huomioida, kun itse tulevaisuudess organisoi asioita.

Mutta kuinka paljon edellä mainitut erot ovat todellisia kulttuurieroja ja paljonko vain yksilöiden välisiä eroja? 

Tanskalaiset ja media

Mediakasvatuksen opiskelijoina olemme kiinnittäneet aika paljon huomiota erityisesti tanskalaisten median käyttöön. Joskus luennolla tai ryhmäkeskusteluissa tuntuukin mielenkiintoisemmalta kuunnella, miten joku tanskalainen opiskelija kuvailee jonkin mediavälineen käyttöä. Esimerkiksi eräässä ryhmäkeskustelussa yksi opiskelijoista kertoi videoimisen merkityksestä päiväkodissa. Oli mielenkiintoista, kuinka opiskelija, joka ei ole opiskellut mediakasvatusta, oli huomioinut, kuinka päiväkodissa videoidaan päivän tapahtumia vanhempia varten, mutta myös siksi, että lapsen kehityksen kannalta on hyvä katsoa itseään videolta. Näin esimerkiksi arat lapset voivat havainnoida omaa ryhmäkäyttäytymistään.

Harjoittelupäiväkodissammekin hyödynnettiin valokuvia, iPadeja, videointia, musiikkia ja kirjoja. Päiväkodille oli tullut myös uusi verkkopohjainen sovellus "My child", joka on eräänlainen e-reppuvihko vanhempien ja päiväkodin henkilökunnan välistä kommunikointia varten. Sovellus oli vielä uusi, mutta henkilökunta tuntui suhtautuvan siihen hyvin myönteisesti, samoin kuin iPadeihin. 

Facebook tuntuu olevan täällä tärkeä kommunikoinnin ja tiedottamisen väline. Välillä jopa opettajat tiedottavat ja kyselevät asioita meiltä luokkamme yhteisen facebook-ryhmän välityksellä. Ryhmässä tiedotetaan aktiivisesti niin vapaa-aikaan kuin opiskeluun liittyvistä asioista. Facebook ei kuitenkaan ole näppärin vaihtoehto informoida kokonaista luokkaa, koska sadoista viesteistä on vaikea erottaa niitä kaikista tärkeimpiä eikä kaikista viesteistä tule ilmoitusta, joten ne jäävät helposti lukematta. Tämä on aiheuttanut jonkin verran ongelmia ja turhaa ärsyyntymistä, koska viestit eivät ole tavoittaneet kaikkia tai ne on ymmärretty väärin. Opiskelijoiden välillä Facebookin käyttäminen on ihan ok, mutta opettajat saisivat kyllä käyttää koulun virallisia tiedotuskanavia.

Koulumme kirjastossa on käytössä vain muutama tietokone. Sen sijaan iPadeja on reippaasti. Viime viikolla luokkaan kannettiin pari laatikollista iPadeja joilla työskentelimme. Halutessaan iPadin sai myös ottaa kotiin lainaan. Laitteen käyttöön emme saaneet kovinkaan kummoista opastusta, vaan opettajan mielestä meidän tuli vain "leikkiä" laitteella, jotta oppisimme käyttämään sitä. Mediakasvatuksen näkökulmasta opettajan ajatushan oli vallan mainio, koska usein ihmiset ovat käyttämättä uusia laitteita sen takia, koska "eivät osaa käyttää" niitä.

Totally chaos!

Huhhei.

Kuukausi olisi vielä opiskelua jäljellä ja tämä viimeinen puolikas on ollut vähintäänkin mielenkiintoinen. Ympärillä tuntuu vallitsevan täydellinen kaaos, kun uusien kurssien ja opettajien ilmaannuttua, meillä on edelleen yksi edellisen jakson kurssi kesken. Tämän kurssin opettaja lupasi antaa meille paljon neuvoja ja ohjausta, jotta voisimme ylittää itsemme ja tehdä todella hyvää työtä. Suureksi pettymykseksi kyseinen opettaja on jakanut meille neuvojaan vain kahdesti, joista molemmat olivat sisällöltään hyvin samantyylisiä. "Exellent work! You are on the right way!" Kyseessä on siis isohko ryhmätyö, josta olemme todella pyrkineet tekemään hyvän.. mutta olisimme kaivanneet kyllä vähän merkitsävämpiä kommentteja. Mikä työssä on hyvä? Mihin suuntaan me ollaan menossa? Mitä voidaan tehdä vielä paremmin?

Luokan keskinäinen "honeymoon" on ohitse ja porukka on ruennut myöhästelemään ja jättämään koulupäiviä välistä. Yllättävän kauan sitä tunnollisuutta ja me-henkeä kestikin. Enää kukaan ei tunnut säästelevän sanojaan, jos jokin asia ärsyttää. Toisaalta olemme tulleet niin läheisiksi, ettei sanomisesta ole mitään haittaa. Esimerkiksi tänään jouduimme todella pistämään hanttiin, kun ryhmätyötä tehdessä osa ryhmästämme oli järjestämässä melkoista teatteria ryhmätyömme esittämiseksi. Esiintymisissä luetaan ansioksi, jos ryhmä esiintyy myös muuten kuin pelkästään "puhumalla asiaa", joten torstain esitykseen suunnittelimme lyhyen näytelmäpätkän. Jossain vaiheessa katsoimme kuitenkin parhaaksi todeta: "THIS IS ENOUGH!!" 

Luokassa vallitsi tänään myös oikea äänekäs kaaos, kun opettaja jakoi ryhmiemme esiintymisvuoroja. Kaikki huusivat yhteen ääneen, niin opettaja kuin opiskelijat ja osa nousi seisomaan korottaakseen asemaansa. Noh, nyt on esiintymisjärjestys päätetty. Olihan se melkoista.

Uudet kurssit ovat oikein hauskoja, mutta emme oikein tiedä, mitä meidän kuuluu kursseilla oppia. Suomessa kurssit ovat huomattavasti selkeämpiä, koska yleensä opettaja joko esittelee kurssin sisällön ja tavoitteet tai ne on ainakin luettavissa weboodissa. Älkää kysykö miksi me ei olla kysytty. Olemme oppineet täällä todella paljon uusia asioita ja opinnot ovat olleet mukavan käytännöllisiä, mutta tylsänä suomalaisena välillä kaipaa järjestystä ja pilkun viilaamista. Täällä niin opettajat kuin opiskelijatkin vaikuttavat melko huolettomilta lähes kaiken suhteen.

Uusia haasteita

Syksyn toinen puolikas on saatu hyvään vauhtiin ja uusia oppiaineita on tullut vanhojen tilalle. ET jatkui ensimmäiseltä puolikkaalta, mutta muut aineet ovat uusia. 

IS (Individual and Community) tunnit muistuttavat perintäistä luento-opetusta höystettynä useilla ryhmäkeskusteluilla ja -tehtävillä. Opettajan aito ja iloinen persoona tekee tunneista mukavia ja aika kuluu nopeasti vaikka luennot olisivat päivän viimeiset. Brittinä hän puhuu selkeää englantia, jota on helppo seurata.

EDM (Expression, Draama and Music) ja CC (Communication and Culture) tunnit alkoivat tällä viikolla. Nimensä mukaisesti näissä oppiaineissa harjoittelemme ilmaisemaan itseämme monipuolisesti sekä huomioimaan ja  tukemaan muiden ihmisten itseilmaisua monin erilaisin keinoin. Harjoittelemme myös käytännössä erilaisia ilmaisukeinoja, joita voimme hyödyntää esimerkiksi tulevassa työssämme. Orientaatioluennolla otimme potrettivalokuvia toisistamme ja mietimme mitä haluamme katsojalle kuvillamme kertoa. Näistä oppiaineista tehdään yksi yhteinen suoritus. Vielä on epäselvää teemmekö koko luokka yhteisen esityksen, mikä tuntuu ainakin tällä hetkellä mielenkiinnoiselle, mutta myös haastelliselle idealle. Olisi hauskaa tehdä koko luokan voimin yksi yhteinen näytelmä tai muu esitys, mutta nähtäväksi  jää toteutuuko se.

SE (Social Entrepreneurship) alkaa vasta tulevalla viikolla. Tähän kokonaisuuteen kuuluva videokonferenssi oli kuitenkin viime viikolla. Belgialainen opettaja piti meille kolmen tunnin luennon Sosiaalityöstä ja sosiaalihuollosta, ihmisoikeuksista, muutosta sekä globalisaatiosta. Luennon jälkeen suunnittelimme pienryhmissä keskustelukysymyksiä belgialaisten sosiaalityön opiskelijoiden kanssa keskusteltavaksi. Sosiaalikasvatuksen opintoihimme täällä UCL:ssä ei ole kuulunut mitään tämän aihepiirin opintoja ja luokkamme opiskelijoilla on hyvin erilaiset tausta ja aikaisemmat opinnot. Esimerkiksi meillä ei ole  aikaisempia opintoja sosiaalityön alalta, joten koko konferenssi tuntui mihinkään kuulumattomalle extratehtävälle. Konferenssipäivänä tekniikka takkuili ja koko tilanne tuntui meistä teennäiselle, eikä meille käynyt selväksi missään vaiheessa mitä tai kenen osaamista konferenssilla mitattiin. Koko homma olisi ollut varmasti ihan mukava, jos samaan aikaan ei olisi ollut muita tärkeämpiä tehtäviä.

Muutaman viikon päästä lähdemme luokkaretkelle Kööpenhaminaan. Mukava mennä kokemaan ja näkemään kaupunkia lisää, vaikka kumpikin meistä vietti upeita päiviä Kööpenhaminassa jo syysloman aikana. <3

Odensen ihanuutta

Joitain asioista jäämme varmasti kaipaamaan täältä Odensesta. Kaupunkia itsessään, jossa on kauniita taloja ja kapeita katuja joita on ihana kuljeskella. Yksi kaupungin ihanuuksista on kaupungin läpi virtaava Odense Å (Odense joki) ja sen ympäristö. Joen rantaan asunnoltamme on matkaa muutama sata metriä ja pitkin rantaa kulkee kuntopolku. Kulkiessaan kultopolkua voi nähdä lehmiä, sonneja, poneja ja hevosia tai jopa kameleita, kirahveja, leijonia ja zeeproja. Kuntopolku nimittäin kulkee läpi paikallisen eläintarhan, Odense Zoon. Olemme käyneet eläintarhassa, mutta viime päiviänä olemme käyneet kurkistelemassa eläimiä myös kuntopolulta.

Joen rannoilla on kauniita taloja ja upeita puita. Joen yli menee pieniä siltoja. Vaikka sää täällä Tanskassa on melko sateinen mahtuu väliin myös ihania aurinkoisia päiviä. Tänään oli yksi niistä. Alla pieniä tunnelmapaloja Odensesta näin marraskuun alussa.

Joulun odotus on alkanut täälläkin. Joissain kaupoissa oli joulukoristeita jo elokuussa, kun saavuimme kaupunkiin, mutta viime viikkoina kaikki kaupat ovat täyttyneet joulukoristeista ja -karkeista ja televisiosta ovat alkaneet joulumainokset. Tänään myös me aloitimme joulun odotuksen ja nautimme glögiä kynttilän valossa.

Harjoittelu-kuulumisia

Arki on jälleen loman jälkeen palannut. Lomaa edeltävän viikon olimme harjoittelussa päiväkodissa, jossa seurasimme heidän toimintatapojaan ja arkea. Viikon aluksi veimme päiväkotiin kirjeen vanhemmille, jotta he tiesivät keitä me olemme ja miksi olemme päiväkodissa. Lisäksi kysyimme kirjeessä lupaa valokuvata lapsia. Hassua, että luokkatoverimme eivät kokeneet omissa päiväkodeissaan tarpeelliseksi kysyä lupaa kuvaamiseen ja päiväkotilasten kuvia välähteli jopa luokkalaistemme facebook-sivuilla. Täällä lupa-asiat tuntuvat olevan vähän sinnepäin verrattuna siihen, miten omassa yliopistossa esimerkiksi lasten kuvaamiseen suhtaudutaan.

Meidän päiväkodissa lapset olivat iältää kuudesta kuukaudesta kolmeen vuoteen. Yleisesti viikko oli mukava, mutta hieman tylsä, sillä päiväkodin arki toistuu päivästä toiseen suunnilleen samanlaisena. Pienten lasten päivähoidossa lähinnä syödään ja nukutaan sekä välillä lauletaan ja vähän leikitään. Harjoittelupäiväkodissa jokainen lapsi sai elää omaan tahtiin. Vaikka päiväkodissa oli ruoka-ajat, ei lasten tarvinnut silloin syödä, jos heillä ei ollut nälkä. Lapset saivat myös nukkua silloin kuin heitä väsytti ja niin pitkään kuin halusivat.

Päiväkodissa oli käytössä baby signit (vauvaviittomat), joita lastentarhanopettajat ja -hoitajat käyttivät puhutun kielen lisäksi kommunikoidessaan lasten kanssa. Myös lapset osasivat käyttää viittomia viestittäessään toiveistaan ja tarpeistaan. Viittomat olivat hyödyllisiä myös meille, koska emme puhu tanskaa.

Päiväkodissa vältettiin myös käyttämästä EI-sanaa, vaan sen sijaan sanottiin STOP ja näytettiin stop-viittoma. Myös lapset käyttivät viittomaa kieltäessään esimerkiksi toista lasta tulemasta liian lähelle.

Yleinen tunnelma päiväkodissa oli koko viikon rauhallinen ja lasten henkilökohtaisia toiveita kuunteleva. Lasten välilläkään ei ollut juurikaan riitoja. Meillä ei ole juurikaan kokemusta muista päiväkodeista, jonka vuoksi päiväkotia on vaikea vertailla muihin. Mutu -tuntumana voisi kuitenkin sanoa, että harjoittelupaikassamme lastentarhanopettajat olivat todella onnistuneita kasvatuksessa.

Meitä jälleen ihmetytti tanskalainen lounaslaatikko-kulttuuri, kun jo pikkulapsilla oli omat lounaat, yleensä leivät ja hedelmät omissa pikkulaatikoissaan. Joillain lapsilla oli niin montaa erilaista pikkusyötävää omissa pikku paketeissaan, ettei lapsi enää itsekään tiennyt mitä näistä monista eri mauista maistelisi. Aamulla lapset saivat leipää ja hedelmää. Samoin välipalalla oman lounaslaatikon antimien lisäksi tarjolla oli leipää.

Toinen meille ihmetystä aiheuttanut asia, oli kuinka vähän lapsille laitettiin vaatteita ulos mentäessä. Meillä oli lapaset käsissä ja kaulaliinat kaulassa, mutta pienet sormet möyhivät hiekkalaatikossa paljaina ja kauluri ei kuulunut tanskalaislasten pukeutumiseen, toisin kuin Suomessa olemme tottuneet. Noina päivinä ulkona oli vain noin 10 astetta lämmintä.

Näin mediakasvattajina oli mukava huomata, kuinka päiväkoti hyödynsi TVT:tä ja mediaa. Päiväkodissa oli esillä paljon kuvia lapsista. Esimerkisi nimijuna, jossa oli jokaisen lapsen kuva, nimi, vanhempien nimet ja syntymäpäivä. Päiväkodin eteisessä oli myös jokaisesta lapsesta ja hoitajasta valokuva, joka käännettiin näkyviin päiväkotiin saavuttaessa. Näin jokainen pystyi heti näkemään onko oma lempihoitaja tai paras kaveri jo tullut päiväkotiin.

Harjoittelumme tietenkin myös arvioitiin. Arvioinnin suorittivat opettajamme UCL:ssa esityksiemme ja pikkuesseiden pohjalta. Tosin, me emme vieläkään tiedä, mitä meistä arvioitiin, sillä osa luokkalaisista sai palautetta lähinnä englannin kielen taidostaan, reippaasta esiintymisestään tai hiljaisesta äänestään. Me emme saaneet esityksemme jälkeen lainkaan palautetta, joka jäi hieman harmittamaan. Opettajamme eivät ole vieläkään ilmoittaneet meille arvosanoja, mutta toivottavasti sen mukana tulisi myös kirjallista palautetta.